lauantai 13. lokakuuta 2012

Yödatailua


Lupasin kuvan valmiista kolasta joten tässäpä olisi!


Sain kuitenkin kuvan otettua ennenkuin nuo hävisi ihan kokonaan. Vähän ovat pehmenneet eilisestä ja pinta on tahmea. Hyvää on, kaneli maistuu vahvasti! 


Sängyssä datailu on parasta♥ Tarkkasilmäisimmät tontut varmasti huomaavat että tuota glögiä kuluu minulla PALJON. Tässä olen koko yön selaillut kaikkia ihania joulublogeja. Aijai, tekisi niin mieli kantaa kaikki mahdolliset koristeet sisään ja laittaa huoneen uuten uskoon.. Siltikään en ole saanut vielä edes jouluverhoja ikkunaan :( Ongelma on siinä, että minun jouluverhot = olohuoneen kesäverhot. Valkoiset kun ovat väriltään, sopivat mielestäni paremmin mun joulun värimaailmaan kuin nuo tummansiniset. Kohta pitää alkaa äitiä patistelemaan että eikö ne talviverhot voisi jo laittaa olohuoneeseen.. 

On täällä kuitenkin jo jonkin verran joulukoristeita. Joulutähti ikkunassa, tuikkuja hyllyllä ja sensellaista. Ja joulukorttikollaasi seinässä :) siitä näkyykin pari korttia tuossa kuvassa. Saatan ottaa kuviakin huoneesta kunhan saan enemmän joulukamoja ja *krhm* vähän siivottua täällä. Lattia lainehtii kirjoista ja vaatteista. Yritäppä siinä sitten yöllä vessaan astumatta minkään päälle. 


Joululehtiä! En tajua mihin ne on kirjastossa piilottaneet kaikki joululehdet, -kirjat ja -levyt :( Jossain piilossa ovat, en löytänyt yhtään kun kävin etsimässä. No, jospa ne kohta ilmestyisivät esille. 

Öitä!

5 kommenttia:

  1. Niillä taitaa kirjastossa olla kaikki jouluun liittyvä vielä varastossa. Kannattaa kysellä henkilökunnalta niin käyvät kaivelemassa varastoja (:

    VastaaPoista
  2. HOI, mun blogissa on sulle haaste! :)

    http://keystomylife-annika.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Saako esittää postaustoiveen??

    Sinun joulu! Muistoja, perinteitä, aaton kulku, lemppariasiat jne. Voi olla myös useassa postauksessa aiheittain, kuvat ois myös kivoja (omat erityisesti) ja lapsuuden joulu oli tällainen!! voi sentään, höperöidyin jo. Paljon tekstiä, niitä kuvia ja voi jakaa useaan postaukseen jos siltä tuntuu :)

    VastaaPoista
  4. Hei!
    Huomasin että pyyntöni on vaikuttanut joidenkin mielestä epäilyttävältä tai vilpilliseltä. Halusin tulla kertomaan, että luettelemani asiat ovat esimerkkejä, joista minua kiinnostaisi lukea. Luettelo on myös tarkoitettu herättämään inspiraatiota :) En ole käyttämässä kirjoituksianne mihinkään muuhun kuin tunnelmointiin ja lukemiseen, sillä olen kiinnostunut erilaisista tavoista viettää joulua. Jokainen saa itse päättää kuinka henkilökohtaisesti kirjoittaa, mistä kirjoittaa, tai kirjoittaako mitään. Tämä on vain ehdotus. :)

    Kopioin ja kommentoin tämän saman kommentin jokaiselle, jolle olen toiveen esittänyt. Asiani on kaikille sama, joten en jaksa alkaa kirjoittamaan useaan kertaan.

    Toivottavasti turhat pelot ja luulot pyyntöäni kohtaan on nyt voitettu :)

    VastaaPoista
  5. Entisenä kirjastontätinä voin kertoa, että kaikki jouluaineisto on tosiaankin siellä varastossa. Laittavat esille varmaan vasta joulukuun puolella. Mutta kantavat kyllä niitä sieltä pyynnöstä :)

    VastaaPoista

Rauhallista odottelua♥